Kulustuskriittisyyttä ylläpitäessäni olen jo pitkälti onnistunut vieroittamaan itseni tavaroiden ja vaatteiden haluamisesta. Minulla on jo tarpeeksi tavaraa. En halua lisää materiaa. Välillä kuitenkin vain haluan. Jotain.
Haluamisesta voi varmaankin päästä kokonaan eroon, mutta olen antanut itselleni luvan haluta pienissä määrin. Haluan hyvää vihreää teetä. Haluan luonnonkosmetiikkaa. Haluan luonnonkosmetiikan meikkejä. Välillä myös hankin niitä. Ne ovat kuitenkin niin kalliita, etten osta niitä röykkiöittäin. Mutta aina silloin tällöin.
Käytän niitä myös ilolla. Jostain syystä luonnonkosmetiikka ja luomutuotteet tuottavat minulle tyydytystä, jota en tavallisista tuotteista saa. Ehkä ajattelen niiden olevan laadukkaampia, täynnä hyviä vaikuttavia aineita. Ajattelen niiden olevan hyväksi minulle. Tulen iloiseksi siitä, että olen hyvä itselleni.
Tuotteita enemmän iloa ja onnea minulle tuottaa kuitenkin meditointi tai möllötys, kuten eräät meditoinnin harrastajat istumista kutsuvat. Istuminen siivoaa negatiivisia ajatuksia ja reaktiivisuutta mielestä. Tunnen tekeväni hyvää itselleni, kun istun.
Mutta nautin silti istumisen jälkeisistä rutiineista: kasvojen puhdistamisesta luonnonkosmetiikalla, ihanan öljyn levittämisestä ja tuoreen Pirkka-kahvin juomisesta. Hyveitä ja paheita samalla istumalla.
Mahtavaa! Itse olen ihan samoilla linjoilla. Olin jopa ajatellut kirjoittaa blogiini tekstin ns. sallitusta kuluttamisesta ja haluamisesta. Materiaa ei aina tarvitse himoita, mutta voi himoita muita asioita.
VastaaPoistaMahtavaa että joku muukin ajattelee näin!
Kiitos kommentistasi! Ajattelen niin, että kun haluamisessa on tietynlainen sallimisen tuntu, eivät houkutukset kasva liian isoiksi. Ja jotenkin itsestään haluaminen vähenee tätä kautta. Samoin ajattelevien kohtaaminen ilahduttaa itseänikin :)
VastaaPoista