keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Mitä kannattaa ostaa Ikeasta?

Ekominimalistina arvostan enemmän vanhaan tyytymistä kuin uuden hankkimista. Jos kuitenkin jotain on hankittava, käytetty on parempi valinta kuin täysin uusi. Ja jos täysin uutta pitää hankkia, on parempi satsata laatuun ja pitkäikäisyyteen kuin roskaan. Silti itsekin kävin ostoksilla vastikään Ikeassa. Miksi?

Tykkään aina välillä käydä ruotsalaisessa huonekalujätissä katsomassa, millaista jälkeä visualistit ovat saaneet huonekalunäyttelyssä aikaan, sekä kahvitella halvan kahvin ja kakun kera. Monesti olemme kumppanini kanssa käyneet Ikeassa todellakin vain kahvilla, sillä oman kakkupalan valinta on hauskaa. On myös jotenkin helpottavaa käydä toteamassa, ettei tarvitse yhtään mitään, edelleenkään.

Olen vuosien saatossa ostanut Ikeasta lamppuja, mattoja ja huonekaluja sekä joitakin pienesineitä, kuten kylpyhuoneen maton. Huonekaluja en enää ostaisi, sillä ne ovat enimmäkseen lastulevystä tehtyjä ja heikkolaatuisia. Ne ovat myös herkemmin saaneet lähtöpassit toisiin koteihin kuin vanhat täyspuiset kalusteeni. Valaisimet ovat palvelleet kuitenkin mukavasti itseäni, samoin mustavalkoinen Rand-blogimatto. 

Omien kokemusteni perusteella sanoisin, että jos on pakko Ikeasta jotain ostaa, kannattaa ostaa valaisimia ja mattoja, mutta jättää huonekalut liikkeeseen. Myös pussi- ja aluslakanat ovat olleet ok. Mitä mieltä sinä olet?

3 kommenttia:

  1. Itse ostin vasta muotoonommellun aluslakanan ja se oli niin ohutta kangasta, että siitä näkyy petauspatjan tummat kuviot läpi. Muualta (en muista mistä) ostetusta vanhasta lakanasta taas ei näy. Aika näyttää tarkoittaako kankaan läpikuultavuus ja ohkaisuus heikkoa laatua ja lyhyttä elinkaarta.

    VastaaPoista
  2. Me on ostettu Hemnes-sarjan massiivipuisia huonekaluja. On osunut vielä sopivasti tarjouksia kohdalle eli on halvoista hinnoista säästetty vielä lisää.
    Toinen hyvä ostos on olleet sisustustyynyt, 4 kpl. Ne vaan kestää ja kestää ja kestää ... jokapäiväisessä sohvakäytössä.
    Trofast-laatikot toimivat sohvan alla säilytyslaatikoina.
    Mökille ostettiin tunnelmaan sopivia Leksvik-naulakoita ja pari pientä valolistaa pimeisiin paikkoihin.
    Työhuoneelle ostin klipsivalaisimia.
    Oiskos muuta ...
    Kaikkeen yllämainittuun on oltu tyytyväisiä. Hinta-laatu-suhde hyvä.
    :-)

    VastaaPoista
  3. Mäkin katselin, Jenny, niitä muotoonommeltuja aluslakanoita, ja tuumin, että mitenköhän kestävät. Aika sen sitten näyttää.

    Tiina: Massiivipuuta ostaisin itsekin ennemmin kuin lastulevyhöttöä. Kivoja ideoita pieniin kodinparannuksiin Ikeasta kyllä saa. Omalla kohdalla homma menee kuitenkin helposti niin päin, että näen jotain kivaa ja ajattelen, että tämäpä olisikin hyvä ja kätevä! Todellisuudessa ennen sitä hetkeä en ole minkäänlaista tarvetta kokenut, joten motiivi ostamiselle on väärä. Kiva, että itse olet tehnyt järkeviä ostoksia :)

    VastaaPoista