Seuraavaksi vaikeinta on jatkaminen

Aloittamisen vaikeudelle vetää vertoja vain jatkamisen vaikeus. Itselläni on ainakin se kuvitelma, että kun on tehnyt hyvän suunnitelman ja toteuttanut sitä kerran, se ei enää vaadi minulta toimenpiteitä, vaan suunnitelma automaattisesti pitää huolen toteutuksestaan. Tällaisia toimia ovat esimerkiksi tiskaaminen, siivoaminen, lenkkeily, terveellisesti syöminen, aikaisin nukkumaan meneminen, aamusivujen kirjoittaminen, meditointi. Haluaisin, että kaikki nuo asiat tapahtuisivat arkisesti, mutta oma luontainen laiskuuteni tekee niiden toteuttamisesta tuskallista. 

Jatkamisen vaikeuteen liittyy myös pelko epäonnistumisesta, etenkin merkityksellisten asioiden kohdalla. Meditoinnin aloittamisessa vaikeaa on itselleni ajatus siitä, että sitä pitäisi tehdä päivittäin, toisin sanoen joka päivä. Jos nyt aloitan, niin minun pitää jaksaa tehdä niin koko loppuelämäni, että siitä on mitään hyöytyä. Niinpä. Jospa aloittaisinkin siis vasta huomenna? Tässä nyt kuitenkin on kaikenlaista keskittymistä häiritsevää, kuten normaali elämä.

Olen siirtäynyt meditoinnin aloittamista muistakin syistä. Yksi on, että pidän ajatusmekkalasta päässäni ja materiaalisista asioista haaveilusta. Ajatukseni eivät ole synkkiä, vaan useimmiten kepeitä, assosiaatiivisia, hieman huvittaviakin. En kärsi niistä, joten miksi haluaisin niistä eroon?

EHkä ajatukseni eivät tuotakaan tuskaa, mutta omat reagoivuuteni sen sijaan rasittaa itseäni. Paina tuosta napista, niin reagoin taatusti näin. Sitä en jaksa. Ja tiedän, että keskittymällä hengitykseeni parinkymmenen minuutin ajan päivittäin se vähenee. Tiedän, että jaksan paremmin yrittää olla parempi ihminen, kun teen niin.

Nyt olenkin seurannut sisään- ja uloshengityksiäni jo kahden päivän ajan! Sitä muuten kuvittelisi, että on erinomaisen helppoa istua paikoillaan ja laskea hengityksiä kymmeneen ja toistaa sitä parikymmentä minuuttia. Keskittyy vaan. Ainakin omat ajatukseni ottavat oman tilansa päättäväisesti ja seuraamaan käskien. Myös keho alkaa huomautella: otsaa kutittaa, jalat puutuvat. Mieli vaikeroi, ettei jaksa enää, onkohan ajastin oikeasti päällä, sun kannattais varmaan tarkistaa. Sitten lopulta annan periksi, tartun kännykkään ja se soi samalla hetkellä. Onko voittajan fiilis vai luovuttajan? 

Huomenna jatketaan taas.