Minulle minimalismi tai yksinkertaisemmin eläminen tarkoittavat kodin osalta erityisesti käytännöllisyyttä ja esteettisyyttä. Kummankin pitää toteutua, jotta kodissani on hyvä olla. Tykkään avaruudesta, kauniista luonnon- tai valaisinten valosta, vanhoista esineistä, luonnonmateriaaleista, harmoniasta. Itselleni on tärkeää löytää huonekaluja ja tekstiilejä, jotka ovat kauniita ja pitkäikäisiä, sillä huonekaluliikettä lainatakseni etsin kumppaneita tositarkoituksella.
Oma kotini näyttää miltei aina samalta. Kun huonekalut ovat hyvillä paikoilla ja kokonaisuus toimii, nautin pitkään niiden sijoittelusta. Lapsuudenkodissani äitini vaihtoi huonekalujen paikkaa usein, ja pitkään itsekin ajattelin että niin kuuluu tehdä. Että ihminen jotenkin sammaloituu, jos huonekalut tönöttävät vuodesta toiseen samoilla paikoilla. Tästä ajatuksesta poisoppineena olen nauttinut pysyvyydestä, jonka olen omaan kotiini rakentanut. Aivan kokonaan en ole luopunut huonekalujen paikkojen vaihtelusta, mutta tuntuu, että sitä tapahtuu sitä vähemmän, mitä vähemmän tavaraa on.
Yksi asiaan vaikuttaneista asioista on luopuminen tekstiileistä. Kun vain nukkumistilassa ovat pimentävät verhot ja muissa ikkunoissa sälekaihtimet, en tarvitse verhoja. Nyt kun on kaunis lattia, sitä ei tarvitse peittää kokonaan matoilla. Kun tekstiilejä on vähän, pääsee tavallisenkin asuinhuoneen olemus esille. Tyhjät pinnat huonekalujen päällä antavat katseelle tilaa vaeltaa ja mielelle rauhaa. Kodissa voi tällöin todella levätä.
Vuosien kertyessä huomaan ärsykkeiden ärsyttävän jatkuvasti enemmän. Siksi kodissani on hiljaista. En pidä tv:tä tai radiota päällä juuri koskaan. Myös värien ja kuvioiden osalta makuni on yksinkertaistunut. Nuorempana rakastin värejä ja kuoseja, kaikkea retroa ja iloista, mutta värien kaihoni vähenee jatkuvasti. Valkoiset pellavalakanat esimerkiksi ovat nyt kaikessa yksinkertaisuudessaan ihaninta mitä tiedän, kun aiemmin odotin malttamattomana Finlaysonin uuden sesongin lakanakuoseja.
Toisaalta kun mietin äitini huonekalujen siirtelyä ja kesä-, talvi - ja jouluverhoja, pidän niitä kuitenkin parempana vaihtoehtona kuin sisustuslehtien ja -blogien jatkuvaa päivittämistä, tavaroiden kotiuttamista ja niihin "sijoittamista". Äitini verhovalikoima pysyi samana vuodesta toiseen, mutta varastosta kaivettuna ne tuntuivat virkistävältä vaihtelulta. Mihin päätyvät`sisustajien Missonin vanhentuneen väriset sohvatyynyn päälliset, Dixonin kuparinväriset tuikut tai marmoriset trendiesineet? Miksi uudenkin talon seiniä pitää "päivittää" uudella laastilla tai värillä vain pari vuotta rakentamisen jälkeen? Miksi tällaisia hankintoja ja muutoksia pidetään jotenkin ekologisina, kun ne ovat niin pieniä? Miksi ihmisen pitää tyydyttää vaihtelunhaluaan ostamalla jatkuasti jotakin? Mitä, jos ihmiset alkaisivat ajatella oman saamisen sijaan sitä, mitä voisivat antaa? Loppuisiko kauneus maailmasta vai tulisiko tästä sellainen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti